Rataharjoitus 29.12.2020

Rataharjoitus 29.12.2020

ViestiKirjoittaja Titta » 28.12.2020 13:17

Kuva

Kinkun sulatusloikat
Pietisen kotitila tarjoaa mahdollisuuden osallistua ratsaharjoituksiin. Kyseisiin harjoituksiin tulee osallistumaan myös tallin omia ratsukoita, henkilökuntaa ja kylän akkojakin, mutta halauamme tarjota mahdollisuuden osallistua myös ulkopuolisille ratsukoille. Harjoituksen osallistuja määrä rajoitetaan max 20 ulkopuolista ratsastajaan. Ihan vain sen vuoksi ettei verryttely ryhmät tule olemaan mahdottoman suuria ja päivä veny aivan tolkuttomasti. Verryttelyjen aikana kannattaa tutustua käsityöläis puotiin tai kattavaan kanttiiniin. Käsihevosalueena toimii varastorakennuksen ja vajan välinen alue. Koirat ja muut kotieläimet on poissa piha-aitauksista niin ei tarvitse huolestua niiden suhteen. Trailerit ja rekat sijoitetaan isolle parkkipaikalle verstaan eteen. Sileä verryttelyyn voi käyttää hyvä pohjaista aurattua kenttää (hokki ja tilsakumi suositus). Otathan loimia riittävästi mukan. Radalla suorittavan lisäksi maneesissa odotusalueella saa odottaa kaksi valmistautuvaa ratsukkoa ja muut odottavat suoritusta ulkona. Harjoitus päivälle on luvatta -10 astetta, mutta mikä parasta ei tuule eikä sada.

Yksi ratsastaja voi osallistua vaikka kaikkiin luokkiin ja meidän tallin oma väki vain täydentää luokkia.
Yhdeltä ratsastajalta max 2 hevosta / luokka.
Luokat jaetaan max 2 verryttely ryhmään, joten ota se huomioon että verryttely aika on noin 15 minuuttia per ryhmä ja ryhmässä voi olla 10 hevosta.
Sama hevonen voi osallistua max 2 kertaa samaan luokkaan eri ratsastajilla.

Lähtölistat:
Luokat:
1. Ristikko max 10 ratsastajaa avustajan käyttö sallittua
VERRYTTELYRYHMÄ YKSI KLO 9.45
Liisi Jokinen - A.D. Edelinne (https://pietisentila.weebly.com/eede.html)
Veera R. - Ponipalleron Odessa (http://taikaponi.net/veera/pyokki/dessa.html)
Neea Lahdenperä - Snilli Sylvester (http://meerin.net/snilli/h/sylvester.html)
Eemeli Haltia - Almitra (https://pietisentila.weebly.com/alma.html)
Lithy - Dark Star (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... kstar.html)
----------- VERRTYTTELY -----------------
Veera R. - Ponipalleron Kassiopeia (http://taikaponi.net/veera/pyokki/pella.html)
Lithy - Bärtha Iarri (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... iarri.html)
Miska Jousmaa - Elegante Genheit (http://vanegmond.altervista.org/hevoset/elene.html)
Karitha Venger - Edvilder (https://pietisentila.weebly.com/eetu.html)
Sanna Korpikari - Lily’s Little Winter Sparkle (http://meerin.net/snilli/h/sissi.html)

2. 65cm
Sanni Jokinen - Kosmoottinen Kaamos (https://pietisentila.weebly.com/kaapo.html)
Neea Lahdenperä - Ergwilf Rewa (http://meerin.net/snilli/h/ergwilf.html)
Lithy - Marika In My Life (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... ylife.html)
Samuli Jokihaara - Liekin Lento (http://meerin.net/snilli/h/lento.html)
Tilda Holmström - Gilfaethwy (https://kujelma.weebly.com/gilfaethwy.html)
Ada Granstad - Kadon Hakkapeliitta (http://pullatiikeri.net/p/kado/hakkapeliitta.php)
Eemeli Haltia - Kosmoottinen Kaamos (https://pietisentila.weebly.com/kaapo.html)
Ville Lappalainen - Metsotar (https://pietisentila.weebly.com/tara.html)
Veera R. - Von frá Ponipallero (http://taikaponi.net/veera/pyokki/vinku.html)
Antonia Nietos - Korpihovin Hurjatuho (http://poniniemi.altervista.org/faltarv/touho.html)
----------- VERRTYTTELY -----------------
Lithy - Turmeltajan Tamela (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... amela.html)
Inkeri Ivenja - Salomon (https://pietisentila.weebly.com/samppa.html)
Elli Mäkioja - Jukolan Ponne (http://tunturiponi.net/uppe/ponne/)
Jonna Vaissalo - Kototallin Myytti (http://pullatiikeri.net/p/koto/myytti.php)
Eemeli Haltia - Almitra (https://pietisentila.weebly.com/alma.html)
Janna Heikkilä - Bring me my toast xx (http://harrastepohjalta.com/Paahtis.html)
Veera R. - Narri frá Tolva (http://taikaponi.net/veera/pyokki/narri.html)
Liisi Jokinen - A.D. Edelinne (https://pietisentila.weebly.com/eede.html)
Eeva Tähkä - Ananasfarmari (https://pietisentila.weebly.com/antti.html)

3. 80cm
Kia Talo - Ananasfarmari (https://pietisentila.weebly.com/antti.html)
Titta Pietinen - Sake's Pensiero (https://pietisentila.weebly.com/aate.html)
Veera R. - Hämäränhyssy (http://taikaponi.net/veera/pyokki/hissu.html)
Tilda Holmström - Kanelitaneli (https://kujelma.weebly.com/kanelitaneli.html)
Nora Karvonen - Valon Arvaamaton (https://pietisentila.weebly.com/artsa.html)
Sari Tanner - Edvilder (https://pietisentila.weebly.com/eetu.html)
Edvar Jung - Riccioletto (https://pietisentila.weebly.com/rico.html)
Lithy - Rillå (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... rilla.html)
----------- VERRTYTTELY -----------------
Alma Nummila - LB Phenomena (http://pullatiikeri.net/p/aitto/phenomena.php)
Petra Lammi - Kastanjan La Luna (http://pullatiikeri.net/p/aitto/luna.php)
Lithy - FGW Alwyn Dewydd (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... ewydd.html)
Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)
Elli Mäkioja - Jukolan Ponne (http://tunturiponi.net/uppe/ponne/)
Joel Lahti - Riccioletto (https://pietisentila.weebly.com/rico.html)
Aino Mattila - Trullin Aamu-Uni (http://tunturiponi.net/uppe/makioja/unna/)

4. 90cm
Anamaria Antongiorgi - Corradina SWA (http://pullatiikeri.net/p/aitto/corradina.php)
Nora Karvonen - Hahmoton (https://pietisentila.weebly.com/hemmo.html)
Erin Lappalainen - Surusilmä (https://pietisentila.weebly.com/silmu.html)
Lithy - Sugar Skull (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... skull.html)
Aino Mattila - Trullin Aamu-Uni (http://tunturiponi.net/uppe/makioja/unna/)
Väinö Suomela - Kaihon Hirmuhalla (https://kujelma.weebly.com/kaihon-hirmuhalla.html)
Veera R. - PP’s Vigrid (http://taikaponi.net/veera/pyokki/riku.html)
----------- VERRTYTTELY -----------------
Tuulia Peltonen - Ruisryyppy (https://kujelma.weebly.com/ruisryyppy.html)
Titta Pietinen - Sake's Pensiero (https://pietisentila.weebly.com/aate.html)
Nora Karvonen - Valon Arvaamaton (https://pietisentila.weebly.com/artsa.html)
Lithy - Sadan Pakkotoisto (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... oisto.html)
Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)
Maesi Saarre - Rowandell Liberty (http://pullatiikeri.net/p/aitto/liberty.php)

5. 100cm
Maija Jokilehto - Vuornan Kuupeto (https://kujelma.weebly.com/vuornan-kuupeto.html)
Lithy - Laula Lujempaa (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... empaa.html)
Piia Ihantoja - Kadon Ihmetys (http://pullatiikeri.net/p/kado/ihmetys.php)
Jonna Vaissalo - Kototallin Tyyni (http://pullatiikeri.net/p/koto/tyyni.php)
Erin Lappalainen - Surusilmä (https://pietisentila.weebly.com/silmu.html)
----------- VERRTYTTELY -----------------
Nora Karvonen - Hahmoton (https://pietisentila.weebly.com/hemmo.html)
Lithy - Eipäs Edes Ehdotella (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... tella.html)
Lotte Stein - Vähäpellon Verneri (https://kujelma.weebly.com/vahapellon-verneri.html)
Johannes Valgea - Salomon (https://pietisentila.weebly.com/samppa.html)


6. 110cm
Lithy - Georgina II (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... inaii.html)
Lotte Stein - Pilvipellon Kostoaatos (https://kujelma.weebly.com/pilvipellon-kostoaatos.html)
Ada Granstad - Vinkavuon Visser (http://pullatiikeri.net/p/kado/visser.php)
Nora Karvonen - Pautline (https://pietisentila.weebly.com/pau.html)
----------- VERRTYTTELY -----------------
Titta Pietinen - Dinolan Vikkelä (https://pietisentila.weebly.com/ville.html)
Väinö Suomela - Myrskylän Viekas (https://kujelma.weebly.com/myrskylan-viekas.html)
Lithy - Ricarda Mor (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... damor.html)

7. 120cm
Dochas Ansamaa - Dust Settles I Dont (https://ansamaa.altervista.org/jekku.html)
Maija Jokilehto - Moon Onneton (https://kujelma.weebly.com/moon-onneton.html)
Nora Karvonen - Pautline (https://pietisentila.weebly.com/pau.html)
Lithy - Lady Love Myself (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... yself.html)
Nikolai Karevaara - Loge (forgottenechoes.weebly.com)
Anttoni Harva - Kadon Käärmeenkantaja (http://pullatiikeri.net/p/kado/kaarmeenkantaja.php)
Dochas Ansamaa - Hauyni RR (https://ansamaa.altervista.org/vattu.html)
----------- VERRTYTTELY -----------------
Veera R. - Iwillthinkaboutit Thrill (http://taikaponi.net/veera/pyokki/vili.html)
Titta Pietinen - Dinolan Vikkelä (https://pietisentila.weebly.com/ville.html)
Samuli Jokihaara - Zemba Snilli (http://meerin.net/snilli/h/zemba.html)
Iida Häggman - Tiara Snilli http://meerin.net/snilli/h/tiara.html)
Lithy - Donatella (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... tella.html)
Lotte Stein - Spiderbits 21 (https://kujelma.weebly.com/spiderbits-21.html)

-RATAPIIRROKSET-
Luokka 1 // https://virtuaalikuvat.kuvat.fi/kuvat/P ... 1.png/full
Luokat 2 ja 4 // https://virtuaalikuvat.kuvat.fi/kuvat/P ... 4.png/full
Luokat 3 ja 6 // https://virtuaalikuvat.kuvat.fi/kuvat/P ... 6.png/full
Luokat 5 ja 7 // https://virtuaalikuvat.kuvat.fi/kuvat/P ... 7.png/full

-PALKINNOT- Palkinnot ovat esinepalkintoja ja ne on hankittu Varustekartanosta (https://varustekartano.weebly.com/), joten etsi tuote ja tallenna sieltä eli minulle tuli laiskuus. Hyvä puoli on se että saat valita itse värit ;)

Luokka 1 // 1. Varustekartano pikeepaita - 2. Pegasus Pastel riimunnaru - 3. Valitsemasi harja ja kaviokoukku
Luokka 2 // 1. Pegasus Neon riimu ja naru - 2. Varustekartano pikeepaita - 3. Valitsemasi 2 harjaa, kaviokoukku ja pesusieni - 4. Valitsemasi harjakampa ja kaviokoukku
Luokka 3 // 1. Titanium PROJECT estehuopa - 2. Classico Night pusero - 3. Varustekartano pikeepaita
Luokka 4 // 1. Classico Modern Day fleeceloimi - 2. Classico fleecepusero 4. Varustekartano pikeepaita ja valitsemasi harja
Luokka 5 // 1. Whirlwind 2color estehuopa - 2. Pegasus Neon neopreenisuojat 4kpl - 3. Classico Night pusero
Luokka 6 // 1. Pegasus heijastava ratsastusloimi - 2. Titanium PROJECT estehuopa
Luokka 7 // 1. Micklem anatomiset suitset ja Classico Night pusero - 2. Whirlwind 2color ulkoloimi ja Classico Night pusero - 3. Whirlwind 2color -estehuopa

Muistakaa mainita palkintojen lähde eli Varustekartano, mikäli lisäätte tuotteita kuvina eikä saa suoralinkittää tuotteita!

-TULOKSET-
1. Ristikko max 10 ratsastajaa avustajan käyttö sallittua
1. Eemeli Haltia - Almitra (https://pietisentila.weebly.com/alma.html)
2. Veera R. - Ponipalleron Kassiopeia (http://taikaponi.net/veera/pyokki/pella.html)
3. Neea Lahdenperä - Snilli Sylvester (http://meerin.net/snilli/h/sylvester.html)

4. Veera R. - Ponipalleron Odessa (http://taikaponi.net/veera/pyokki/dessa.html)
5. Liisi Jokinen - A.D. Edelinne (https://pietisentila.weebly.com/eede.html)
6. Lithy - Dark Star (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... kstar.html)
7. Miska Jousmaa - Elegante Genheit (http://vanegmond.altervista.org/hevoset/elene.html)
8. Karitha Venger - Edvilder (https://pietisentila.weebly.com/eetu.html)
9. Lithy - Bärtha Iarri (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... iarri.html)
10. Sanna Korpikari - Lily’s Little Winter Sparkle (http://meerin.net/snilli/h/sissi.html)

2. 65cm
1. Ville Lappalainen - Metsotar (https://pietisentila.weebly.com/tara.html)
2. Eemeli Haltia - Kosmoottinen Kaamos (https://pietisentila.weebly.com/kaapo.html)
3. Lithy - Turmeltajan Tamela (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... amela.html)
4. Neea Lahdenperä - Ergwilf Rewa (http://meerin.net/snilli/h/ergwilf.html)

5. Inkeri Ivenja - Salomon (https://pietisentila.weebly.com/samppa.html)
6. Jonna Vaissalo - Kototallin Myytti (http://pullatiikeri.net/p/koto/myytti.php)
7. Liisi Jokinen - A.D. Edelinne (https://pietisentila.weebly.com/eede.html)
8. Veera R. - Narri frá Tolva (http://taikaponi.net/veera/pyokki/narri.html)
9. Antonia Nietos - Korpihovin Hurjatuho (http://poniniemi.altervista.org/faltarv/touho.html)
10. Samuli Jokihaara - Liekin Lento (http://meerin.net/snilli/h/lento.html)
11. Lithy - Marika In My Life (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... ylife.html)
12. Elli Mäkioja - Jukolan Ponne (http://tunturiponi.net/uppe/ponne/)
13. Eeva Tähkä - Ananasfarmari (https://pietisentila.weebly.com/antti.html)
14. Sanni Jokinen - Kosmoottinen Kaamos (https://pietisentila.weebly.com/kaapo.html)
15. Eemeli Haltia - Almitra (https://pietisentila.weebly.com/alma.html)
16. Ada Granstad - Kadon Hakkapeliitta (http://pullatiikeri.net/p/kado/hakkapeliitta.php)
17. Tilda Holmström - Gilfaethwy (https://kujelma.weebly.com/gilfaethwy.html)
18. Veera R. - Von frá Ponipallero (http://taikaponi.net/veera/pyokki/vinku.html)
19. Janna Heikkilä - Bring me my toast xx (http://harrastepohjalta.com/Paahtis.html)

3. 80cm
1. Petra Lammi - Kastanjan La Luna (http://pullatiikeri.net/p/aitto/luna.php)
2. Aino Mattila - Trullin Aamu-Uni (http://tunturiponi.net/uppe/makioja/unna/)
3. Tilda Holmström - Kanelitaneli (https://kujelma.weebly.com/kanelitaneli.html)

4. Elli Mäkioja - Jukolan Ponne (http://tunturiponi.net/uppe/ponne/)
5. Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)
6. Sari Tanner - Edvilder (https://pietisentila.weebly.com/eetu.html)
7. Joel Lahti - Riccioletto (https://pietisentila.weebly.com/rico.html)
8. Titta Pietinen - Sake's Pensiero (https://pietisentila.weebly.com/aate.html)
9. Edvar Jung - Riccioletto (https://pietisentila.weebly.com/rico.html)
10. Nora Karvonen - Valon Arvaamaton (https://pietisentila.weebly.com/artsa.html)
11. Lithy - Rillå (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... rilla.html)
12. Lithy - FGW Alwyn Dewydd (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... ewydd.html)
13. Alma Nummila - LB Phenomena (http://pullatiikeri.net/p/aitto/phenomena.php)
14. Kia Talo - Ananasfarmari (https://pietisentila.weebly.com/antti.html)
15. Veera R. - Hämäränhyssy (http://taikaponi.net/veera/pyokki/hissu.html)

4. 90cm
1. Nora Karvonen - Valon Arvaamaton (https://pietisentila.weebly.com/artsa.html)
2. Nora Karvonen - Hahmoton (https://pietisentila.weebly.com/hemmo.html)
3. Väinö Suomela - Kaihon Hirmuhalla (https://kujelma.weebly.com/kaihon-hirmuhalla.html)

4. Aino Mattila - Trullin Aamu-Uni (http://tunturiponi.net/uppe/makioja/unna/)
5. Maesi Saarre - Rowandell Liberty (http://pullatiikeri.net/p/aitto/liberty.php)
6. Veera R. - PP’s Vigrid (http://taikaponi.net/veera/pyokki/riku.html)
7. Tuulia Peltonen - Ruisryyppy (https://kujelma.weebly.com/ruisryyppy.html)
8. Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)
9. Erin Lappalainen - Surusilmä (https://pietisentila.weebly.com/silmu.html)
10. Lithy - Sugar Skull (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... skull.html)
11. Titta Pietinen - Sake's Pensiero (https://pietisentila.weebly.com/aate.html)
12. Anamaria Antongiorgi - Corradina SWA (http://pullatiikeri.net/p/aitto/corradina.php)
13. Lithy - Sadan Pakkotoisto (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... oisto.html)

5. 100cm
1. Maija Jokilehto - Vuornan Kuupeto (https://kujelma.weebly.com/vuornan-kuupeto.html)
2. Lithy - Laula Lujempaa (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... empaa.html)
3. Jonna Vaissalo - Kototallin Tyyni (http://pullatiikeri.net/p/koto/tyyni.php)

4. Lotte Stein - Vähäpellon Verneri (https://kujelma.weebly.com/vahapellon-verneri.html)
5. Nora Karvonen - Hahmoton (https://pietisentila.weebly.com/hemmo.html)
6. Piia Ihantoja - Kadon Ihmetys (http://pullatiikeri.net/p/kado/ihmetys.php)
7. Erin Lappalainen - Surusilmä (https://pietisentila.weebly.com/silmu.html)
8. Johannes Valgea - Salomon (https://pietisentila.weebly.com/samppa.html)
9. Lithy - Eipäs Edes Ehdotella (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... tella.html)

6. 110cm
1. Lithy - Ricarda Mor (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... damor.html)
2. Ada Granstad - Vinkavuon Visser (http://pullatiikeri.net/p/kado/visser.php)

3. Lotte Stein - Pilvipellon Kostoaatos (https://kujelma.weebly.com/pilvipellon-kostoaatos.html)
4. Lithy - Georgina II (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... inaii.html)
5. Nora Karvonen - Pautline (https://pietisentila.weebly.com/pau.html)
6. Titta Pietinen - Dinolan Vikkelä (https://pietisentila.weebly.com/ville.html)
7. Väinö Suomela - Myrskylän Viekas (https://kujelma.weebly.com/myrskylan-viekas.html)

7. 120cm
1. Dochas Ansamaa - Dust Settles I Dont (https://ansamaa.altervista.org/jekku.html)
2. Maija Jokilehto - Moon Onneton (https://kujelma.weebly.com/moon-onneton.html)
3. Lotte Stein - Spiderbits 21 (https://kujelma.weebly.com/spiderbits-21.html)

4. Veera R. - Iwillthinkaboutit Thrill (http://taikaponi.net/veera/pyokki/vili.html)
5. Anttoni Harva - Kadon Käärmeenkantaja (http://pullatiikeri.net/p/kado/kaarmeenkantaja.php)
6. Samuli Jokihaara - Zemba Snilli (http://meerin.net/snilli/h/zemba.html)
7. Lithy - Donatella (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... tella.html)
8. Dochas Ansamaa - Hauyni RR (https://ansamaa.altervista.org/vattu.html)
9. Nikolai Karevaara - Loge (forgottenechoes.weebly.com)
10. Nora Karvonen - Pautline (https://pietisentila.weebly.com/pau.html)
11. Titta Pietinen - Dinolan Vikkelä (https://pietisentila.weebly.com/ville.html)
12. Lithy - Lady Love Myself (http://lukariksenhevoskeskus.arkku.net/ ... yself.html)
13. Iida Häggman - Tiara Snilli http://meerin.net/snilli/h/tiara.html)
Titta
Ylläpitäjä
 
Viestit: 11
Liittynyt: 15.11.2020 18:27

Re: Rataharjoitus 29.12.2020

ViestiKirjoittaja Janna » 28.12.2020 14:41

Luokka 2
Janna Heikkilä - Bring me my toast xx (http://harrastepohjalta.com/Paahtis.html)
Janna
 

Re: Rataharjoitus 29.12.2020

ViestiKirjoittaja Titta » 28.12.2020 15:39

Janna kirjoitti:Luokka 2
Janna Heikkilä - Bring me my toast xx (http://harrastepohjalta.com/Paahtis.html)


Tervetuloa mukaan!
Titta
Ylläpitäjä
 
Viestit: 11
Liittynyt: 15.11.2020 18:27

Re: Rataharjoitus 29.12.2020

ViestiKirjoittaja Marjahilla » 28.12.2020 16:17

Luokka 3
Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)

Luokka 4
Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)

Luokka 7
Dochas Ansamaa - Hauyni RR (https://ansamaa.altervista.org/vattu.html)
Dochas Ansamaa - Dust Settles I Dont (https://ansamaa.altervista.org/jekku.html)
Marjahilla
 

Re: Rataharjoitus 29.12.2020

ViestiKirjoittaja Titta » 29.12.2020 23:29

Marjahilla kirjoitti:Luokka 3
Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)

Luokka 4
Dochas Ansamaa - Närhen Mikstuura (https://ansamaa.altervista.org/unikko.html)

Luokka 7
Dochas Ansamaa - Hauyni RR (https://ansamaa.altervista.org/vattu.html)
Dochas Ansamaa - Dust Settles I Dont (https://ansamaa.altervista.org/jekku.html)


Olette tervetulleet
Titta
Ylläpitäjä
 
Viestit: 11
Liittynyt: 15.11.2020 18:27


Paluu Tapahtumat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron